Lauttasaaren Sosialidemokraatit 8.2.2007:

YLEN IRTISANOMISET ON PERUTTAVA

Yleisradio on irtisanonut kuusi tunnettua ja arvostettua TV-dokumenttien toimittajaa perusteenaan työn vähyys. Tämän väitetään johtuvan yhtiön tulokertymän pienentymisestä niin, että se ei enää riitä työllistämään entistä määrää toimittajia, joita yhtiöllä oli ennen irtisanomisia 16. Korkeatasoisten dokumenttien tuottamisen pitää kuitenkin olla eräs yhtiön tärkeimmistä tehtävistä.

Kaikki irtisanotut ovat hyvin koulutettuja, kansainvälisesti palkittuja ja kansan parissa paljon kulttuuriohjelmia tehneitä kovan luokan ammattilaisia. Yli 50 vuotiaiden irtisanominen ei ole inhimillistä eikä tuota suuria säästöjä eläkeiän ollessa jo lähellä.

Yleisradio on Eduskunnan alainen laitos ja sen valvonnassa, joten Lauttasaaren sosialidemokraatit ry katsoo oikeudekseen paheksua voimakkaasti irtisanomisia ja vaatii niiden peruuttamista välittömästi. Yhtiön ei tule polttaa lupamaksuja oikeudenkäynteihin, vaan käyttää ne ohjelmien tekoon. Eläkeikää lähestyvien ikäsyrjintää emme hyväksy.