Johtokunnan kokous 9.12.2016 ja toimintasuunnitelma vuodelle 2017

07.01.2017

Johtokunnan kokous 9.12.2016

 

Lauttasaaren Sosialidemokraatit ry johtokunta kokousti 9.12.2016 ravintola Persiljassa. Kokous käsitteli johtokunnan jäsenten työnjakoa, joka käy ilmi tämän sivuston johtokunta – osiosta, toiminnan painopistealueita vuonna 2017, piirikokous – ja pormestariehdokastilannetta sekä Suomi 100 tilaisuuksien valmistelua.

 

Johtokunnan jäsenten työnjako käy ilmi tämän sivuston johtokunta – osiosta.

 

1. Vuoden 2017 painopisteet

Kokous totesi vuoden 2017 keskeisiksi asioiksi yhdistyksen toiminnassa muodostuvan 1) kunnallisvaalit 2) liikenteen metron alkaessa kulkea Lauttasaareen ja 3) puoluekokouksen – edustajat kertoivat valmisteluista

 

2. Helsingin sosialidemokraatit ry:n piirikokous

Kimmo Sarje kertoi piirikokouksesta, jossa valittiin uusi puheenjohtaja.  Valituksi tuli tiukan äänestyksen jälkeen Pentti Aravirta.

Risto Kolanen kertoi pormestariehdokastilanteesta. Ehdokkaasta ei ole päästy yksimielisyyteen. Puolueosasto Tähti oli ehdottanut Nasima Razmayaria. Hänen kannastaan ehdokkuuteen ei ollut varmaa tietoa mutta mikäli hän suostuu, kokous päätti tukea Razmayria pormestariehdokkaaksi.

 

3. Suomi 100 Lauttasaaressa

Kimmo Sarje kertoi valmisteluista.  Sarje pitää kolme esitelmää taiteilijoista.

Lauttasaaripäivien yhteydessä pidetään kansalaisjuhla. Anne Pynnönen ilmoittautui toimikuntaan. Päätettiin avustaa juhlaa 50 €.

 

Kokouksen jälkeen oli yhdistyksen pikkujoulutilaisuus, jossa pikkujoulupuheen piti yhdistyksen sihteeri Väinö Tannerista aiheena eteläisen Helsingin muutokset Tannerin nuoruudessa ja Tannerista vuosina 1916 – 1918.  Pikkujouluissa pidettiin myös arpajaiset. 

 

 

Lauttasaaren sosialidemokraatit ry:n toimintasuunnitelma 2017

SDP:n 45. puoluekokous pidetään 3.–5. helmikuussa 2017 Lahden messukeskuksessa. Lauttasaaren sosialidemokraatit ry osallistuu puoluekokoukseen kokousedustajiensa kautta. Lisäksi puoluekokoukseen valmistautumisesta ja tehdyistä päätöksistä keskustellaan johtokunnassa.

Kuntavaalit pidetään 9.4.2017. Lauttasaaren sosialidemokraatit ry laatii kampanjasuunnitelman toiminnasta Lauttasaaressa. Sdp:n ja erityisesti puolueen lauttasaarelaisia ehdokkaita esitellään vaalikatoksessa Heikkaantorilla kahdessa tai kolmessa tapahtumassa. Lisäksi pyritään järjestämään keskustelutilaisuus tärkeästä kunnallispoliittisesta teemasta kuten Lauttasaaren palveluista. Risto Kolanen valmistelee Lasyn edustajana Lauttasaari-Seuran politiikalle omistamaa teemakuukautta, maaliskuuta 1917, osana ”Lauttasaari juhlii – Suomi 100 v – Drumsö firar” -ohjelmaa Lauttasaaressa.

Lauttasaaren sosialidemokraatit ry asettaa myös ehdokkaansa vaaliin puolueen presidenttiehdokkaaksi. Presidentinvaalit tapahtuvat 28.1.2018.

Pyrimme toteuttamaan kansainvälistä politiikkaa koskevan keskustelutilaisuuden joko erillisenä tapahtumana tai kevät- tai syyskokouksen yhteydessä.

Metroyhteys Lauttasaareen oli määrä alkaa syksyllä 2016. Näyttää kuitenkin todennäköiseltä, että metron toiminnan käynnistyminen lykkääntyy vuoden 2017 loppupuolelle. Leena Westlundin aloitteesta Lauttasaaren sosialidemokraatit ry pyrkii juhlistamaan metron starttia järjestämällä tilanteeseen sopivan tapahtuman.

Lauttasaaren metroasemalle on suunniteltu julkista taideteosta. Länsimetro Oy on kuitenkin ilmoittanut, että hakkeesta luovutaan. Erityisen omituiseksi perumisen tekee, että Koneen säätiö on ilmaissut kiinnostuksensa rahoittaa taideteoksen toteuttamista metroasemalle. Lauttasaaren sosialidemokraatit ry kannattaa taideteoshankintaa metroasemalle. Kimmo Sarje on keskustellut asiasta Helsingin taidemuseon johtajan kanssa. Julkisissa kulttuuri-investoinneissa Lauttasaarta ei kohdella tasapuolisesti moniin muihin kaupunginosiin verrattuna.

Uusien jäsenten – erityisesti nuorien – saaminen mukaan Lauttasaaren sosialidemokraatit ry:n toimintaan on haaste. Vaali- ja muita tilaisuuksia varten laadimme osastoamme esittelevän lentolehtisen jäsenhankinnan helpottamiseksi.  Myös nettisivustomme – kiitos Juhani Laurilan! – toimivat.

Yhdessä Julkishallinnon demareiden kanssa järjestetään elokuussa perinteinen keskustelu- ja saunailta HKL:n majalla Länsi - Ulapanniemessä, ja osallistutaan Lauttasaaripäivän tapahtumiin katoksin, ilmapalloin ja kirjakirppiksin syyskuun ensimmäisenä lauantaina. Kevät- ja syyskokous järjestetään kiinnostavine puhujineen, ja johtokunta kokoontuu tarvittaessa. Pikkujoulun yhteinen ateria ja ajankohtainen esitelmä keskusteluineen päättävät vuoden.

04.09.2023Heikki Koski ja Riitta Prusti kunniajäseniksi
31.03.2022Ville Jalovaara 29.3. Lauttasaaressa
12.03.2022Ministeri Paatero 12.3. klo 14 Lauttiksen ulkoterassilla
10.11.2021Pikkujoulut
10.11.2021Tapani Brotherus 16.11. klo 19:00
10.11.2021Syyskokous
21.06.2021Tapaaminen 29.6. klo 18 Kassarilla
13.06.2021Kannanotto Vattuniemen keskuksen asemakaavaluonnoksesta
03.06.2021Kevätvuosikokous ke 9.6.2021, alla ilm.ohjeet
12.02.2021LASY-Viesti 8.2.2021 / RK
29.01.2021Johtokunnan kokous 20.1.2021
17.12.2020Lauttasaaren sosialidemokraatit ry:n toimintakertomus 2019
17.12.2020Johtokunnan kokous 11.12.2020
17.12.2020Yleiskokous 11.12.2020
24.11.2020Lasyn loppuvuoden toimintaa
10.11.2020Johtokunnan kokous 4.11.2020
18.10.2020LASY-Viesti 11.10.2020 / RK
17.09.2020Yleiskokous 16.9.2020
02.09.2020Johtokunnan kokous 20.8.2020
20.08.2020Kevätvuosikokous 20.8.2020 klo 19 Persiljassa
16.02.2020LASY:n johtokunnan kokous 13.2.2020
14.02.2020LASY-viesti 13.2.2020/Risto Kolanen
23.01.2020LASY:n johtokunnan kokous 17.1.2020
13.01.2020LASYn 2020 -luvun avaus17.1.2020
09.11.2019LASYn syyskokous 6.11.2019
09.11.2019LASYn johtokunnan kokous 6.11.2019
29.10.2019Johtokunnan kokous 3.9.2019
05.09.2019Demarit mukana Lauttasaari-päivillä 7.9.2019
29.08.2019LASY-Viesti 28.8.2019 / Risto Kolanen
27.08.2019Eveliina Heinäluoma aiheena liikenne 28.8. klo 18 HKLn majalla
27.08.2019Liikennekeskustelu HKL kesäkodissa 29.8. klo 18
13.08.2019Johtokunnan kokous 6.8.2019
10.08.2019Tavataan Tytti Tuppurainen to 15.8. klo 16.30
27.04.2019LASYn kevätkokouksen 3.4.2019 kannanotot Koivusaaresta ja Pallo-Pojat Junioreista
01.04.2019LASYn ehdokkaat kuvassa
01.04.2019LASYn kevätkokous ja eduskuntavaalityö
13.12.2018Johtokunnan kokous ja LASY;n pikkujoulu
24.11.2018LASYn syyskokous 14.11.2018
14.11.2018Lasyn 14.11. syyskokouksen esityslista
25.10.2018SSyyskokous 14.11.2018 ja johtokunnan kokoukset
12.09.2018Keskustelu kansainvälisistä asioista 18.9.2018
19.08.2018Tapahtumia syksyllä 2018
19.08.2018Helsingin talous ja liikenne keskustelussa HKL:n majalla 20.8. klo 18
14.08.2018LASY-Viesti 13.8.2018 / RK
06.04.2018LASY:n kevätkokous 21.3.2018
06.04.2018LASY:n johtokunnan kokous 21.3.2018
19.02.2018Johtokunnan kokous 29.1.2018
23.01.2018LASYn johtokunnan avoin kokous maanantaina 29.1. klo 19 Bar 52
13.01.2018Johtokunnan kokous 15.12.2017
09.01.2018Arkkitehtuurimatka Viipuriin
01.12.2017Pikkujoulu perjantaina 15.12. klo 19 Persiljassa
21.10.2017Pekka Korpinen puhuu euro- ja talouskriisistä keskiviikkona 1.11. klo 19.15. Syysvuosikokous 1.11. klo 18.30
16.10.2017Syyskokous pidetään1.11. klo 18.30 Persiljassa ja 70-vuotisjuhlapikkujoulut 15.12.2017
23.08.2017Seppo Väisänen täytti 80 vuotta ? Yhdistys onnitteli
23.08.2017Lauttasaari-päivä lauantaina 2.9. klo 9-17 Tallbergin puistotiellä
18.08.2017Lauttasaaren Sosialidemokraattien tavoitteita
18.08.2017Ulkopoliittinen keskustelu 14.9. klo 17.30
18.08.2017Helsingin liikennesolmuja avaamaan 24.8. klo 18
29.06.2017Presidenttiehdokkaamme ja kesän keskustelutilaisuuksia
25.04.2017Kevätkokous ja kertomus vuoden 2016 toiminnasta
01.04.2017LASY-Vaaliviesti 31.3.2017 / RK
30.03.2017Pormestariehdokas Tuula Haatainen sekä ehdokkaamme lauantaina 1.4. klo 10 alkaen Lauttiksen ulkotasanteella
29.03.2017Kunnallisvaaliehdokkaamme
21.03.2017Tervetuloa vaalikeskusteluun 28.3. klo 19 Casa Maressa
03.03.2017Vaaalitapahtumat ja vaaliviesti (RK)
25.02.2017Risto Kolanen & Folke Sundman 27.1.2017: Onko aito markkinatalous demokraattista sosialismia?
25.02.2017LSY:n johtokunnan kokous 31.1. ja Leena Westlundin tavoitepaperi
07.01.2017Johtokunnan kokous 9.12.2016 ja toimintasuunnitelma vuodelle 2017
29.11.2016LASY virittäytyy jouluun. Vaalituloksia jäsenäänestyksestä
01.11.2016LASY:n syyskokouksen päätökset sekä puoluekokous- ja kuntavaaliehdokkaiden esittely
08.10.2016Syysvuosikokous sekä jäsenäänestykset puoluekokous- ja kuntavaaliehdokkaista
23.09.2016Johtokunnan kokous 14.9.2016
21.11.2014Lauttasaaressa tarvitaan lähellä olevia terveyspalveluja
03.06.2014Sosiaali- ja terveyslautakunnan pj Maija Anttila alustaa palveluverkkosuunnitelmasta Persiljassa 9.6.
09.11.2013"Asukastilojen merkitys Helsingissä" - Arkkitehti Mikael Sundman puhuu maanantaina 11.11. klo 19.30 Pub Piratissa
27.10.2013"Fasismin lumous" - keskustelu ja yleisötilaisuus ääriaatteista 1930-luvulla ja tänään. Professori Tarmo Kunnas puhuu 29.10. klo 18 Paasitornissa
25.03.2013MEP Mitro Repo Lauttasaaressa keskiviikkona 27.3. klo 19.30
19.10.2012Saaren sd-ehdokkaat tavattavissa 20.10.
30.08.2012Lasy mukana Lauttasaari-päivässä 1.9.2012
15.08.2012Hannu Penttilä kysyy: Miten ja minne Helsinki kasvaa ja kehittyy? Yleisötapahtuma 20.8. klo 18 Lauttasaaressa
20.03.2012Nina Castén puhuu: "Venäläiset suomalaisilla työpaikoilla" Torstaina 22.3. klo 19.30 Casa Mare
10.01.2012Lauttasaaren iloinen presidentinvaalitapahtuma 14.1. klo 11-14 vanhalla ostarilla
01.12.2011Kimmo Sarje puhuu Venäjän nykytaiteesta ja politiikasta 19.12. Lauttasaaressa
28.11.2011Päivi Lipponen puolustaa koulun yleissivistystä
02.10.2011Parempaa kaupunkia Lauttasaareen -keskustelutilaisuus 10.10. klo 18 nuorisotalolla
01.09.2011Eero Heinäluoma, Nasima Razmyar ja Rakel Hiltunen Lauttasaari-päiville
14.04.2011Nasima Razmyar ja Rakel Hiltunen Lauttasaaren kevätmarkkinoilla 16.4.
19.03.2011Eero Heinäluoma, Päivi Lipponen, Sara Paavolainen ja Matti Niemi Lauttasaaren ostarilla 2.4.
19.03.2011Rakel Hiltunen puhuu julkisten palveluiden tärkeydestä Casa Maressa 21.3. klo 19
22.12.2010Nasima Razmyar ja pakolaisuuden kokemukset
18.12.2010Energiaverot nostavat kaukolämmön hintaa
07.12.2010Nasima Razmyar arvioi päättyvää vuotta Lauttasaaren demareiden pikkujouluissa 10.12.
20.11.2010Erkki Tuomioja haluaa demokratian itsepuolustusta
20.11.2010Miten pääkaupunkiseutu lämmitetään jatkossa? Yleisötilaisuus 30.11. klo 17 Eduskunnassa
05.11.2010Erkki Tuomioja kysyy "Onko luokkayhteiskunta palaamassa?" 8.11.2010 klo 19.00 Casa Maressa
27.08.2010SDP:N PUHEENJOHTAJA JUTTA URPILAINEN JA HELSINKILÄISET VAIKUTTAJAT LAUTTASAARI-PÄIVILLÄ 4.9. KLO 9-13
02.05.2010Paviljonki tulee taas koulun tarpeeseen
05.04.2010Tuula Haatainen puhuu koulujen tukevaisuudesta 15.4. Myllykalliossa
11.03.2010Lasyllä neljä puoluekokousehdokasta
28.02.2010Professori Markku Kivinen puhuu Venäjän valinnoista Lauttasaaressa Casa Maressa ma 15.3. klo 19

Näytä lisää »