LASYn syyskokous 6.11.2019

09.11.2019

Pöytäkirja

Lauttasaaren sosialidemokraatit ry

Syyskokous 6.11.2019 klo 18:40 

Paikka: Ravintola Persilja, Tallbergin Puistotie 1 


Kokouksen jälkeen oli yleisölle avoin keskustelu, jossa alustajana Niina Pentinmäki aiheena ”Postialan murros ammattiliiton näkökulmasta” . Niina oli juuri siirtynyt uusiin tehtäviin Posti- ja logistiikka-alan unionin PAU:n asiantuntijatehtävistä. Tilaisuuteen osallistui 10 henkeä. Alustuksen jälkeen käytiin vilkas keskustelu.  

  1. KOKOKUKSEN Avaus, läsnäolo ja päätösvaltaisuus

Yhdistyksen puheenjohtaja Kimmo Sarje avasi kokouksen klo 18.30. Kokous todettiin päätösvaltaiseksi.  Kokouksessa paikalla olivat:
Kaarina Kallioniemi
Risto Kolanen
Leena Westlund
Kimmo Sarje
Jorma Westlund
Marika Koski
Pentti Kotoaro

  1. Työjärjestyksen hyväksyminen

Työjärjestys hyväksyttiin. 

  1. Kokouksen toimihenkilöt

Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Kimmo Sarje ja sihteeriksi Leena Westlund. Pöytäkirjantarkastajiksi ja ääntenlaskijoiksi valittiin Risto Kolanen ja Kaarina Kallioniemi.

  1. Toimintasuunnitelma vuodelle 2020

Kimmo Sarje esitteli 2020 toimintasuunnitelman.  Toiminnan keskeinen kohde on jäsenhankinta sekä kansainväliset ja kunnalliset asiat. Kunnallisissa ja paikallisissa asioissa etusijalla ovat Lauttasaaren julkiset terveyspalvelut ja asukastalo.   Toimintasuunnitelma hyväksyttiin.

  1. talousarvio 2020

Jorma Westlund esitteli talousarvion. Ehdotus hyväksyttiin.

Päätettiin, ettei ylimääräistä jäsenmaksua kerätä. Päätettiin yhdistyksen jäsenten vapaaehtoisesta tukimaksusta, esimerkiksi ruusu-rahaa vaaleihin varautumiseksi. 

  1. Johtokunnan puheenjohtajan, varapuheenjohtajan ja muiden johtokunnan jäsenten valinta

Johtokunnan puheenjohtajaksi valittiin Kimmo Sarje ja varapuheenjohtajaksi Kaarina Kallioniemi. Lisäksi johtokuntaan valittiin Leena Westlund,  Juhani Laurila, Riitta Riihimäki, Marika Koski, Risto Kolanen ja Pentti Kotoaro.

Todettiin, että taloudenhoitajana toimii johtokunnan ulkopuolelta Jorma Westlund.

  1. Piirikokousedustajien valinta

Piirikokousedustajiksi valittiin Kimmo Sarje, Risto Kolanen ja Kaarina Kallioniemi, ja varalle Leena Westlund, Riitta Prusti ja Marika Koski.

  1. ToiminnantarkastajAn valinta vuodelle 2019

Toiminnantarkastajiksi valittiin Riitta Prusti ja Heikki Koski.   

  1. Naispiirin kokousedustajien valinta

Tehtävään valittiin Kaarina Kallioniemi ja Marika Koski. Varalle valittiin  Soili Aintila.  

  1. HOK-Elanto-vaalit 

Vaalit ovat 26.3. – 6.4.2020. Ehdokasasettelu päättyy 15.1.  Ehdokkaiksi asetettiin Risto Kolanen ja Kaarina Kallioniemi. Riitta Prustilta kysytään suostumusta.

  1. sdp:n puoluekokous 

Puoluekokous on 12.-14.6. Tampereella.  Jäsenäänestykseen asetettiin ehdolle Risto Kolanen ja Kimmo Sarje.  Riitta Prustilta kysytään suostumusta. Marika Koski harkitsee asiaa. 

  1. Periaatejulistus

Tampereen puoluekokouksessa tullaan käsittelemään periaatejulistus. Julistus on jäsenkäsittelyssä. Kimmo esitteli asian.  Todettiin, että jäsenet voivat lausua käsittelyssä näkemyksensä, ja tässä kokouksessa yhteistä kannanottoa ei tehty,

  1. vattuniemen kaava

Vattuniemen kaavaehdotus on esillä kirjastossa ja esitelty Lauttasaari-lehdessä. Kaavaehdotukseen voi antaa palautetta 8.11. asti.  Kimmo esitteli asian. Todettiin, että kunnallisten palveluiden tilat kuten koulu- ja päiväkotitilat on otettava huomioon jo alkuvaiheessa. Palveluiden kaavoittaminen myöhemmin puistoalueille pitää välttää. Kimmo valtuutettiin tekemään palaute tätä pohjalta.

  1. lasyn pikkujoulut

Pikkujoulut pidetään Ravintola Persiljassa 14.12. klo 18:30. Pikkujoulujuhlassa Pentti Kotoaro puhuu Unicefista.  

  1. muut asiat

 Kimmo esitteli Taide-lehden artikkelin 26-9. – 20.10. Galleria68 olleesta näyttelystään.

  1. ilmoitusasiat

Todettiin että piirikokous on 9.11. 

  1. Kokouksen päättäminen

Kokous ja sitä seurannut tilaisuus päättyi 21:00.

Helsingissä  8.11.2019

 

Puheenjohtaja Sihteeri

Kimmo Sarje                       Leena Westlund

 

Pöytäkirjantarkastaja Pöytäkirjantarkastaja

Risto Kolanen Kaarina Kallioniemi

04.09.2023Heikki Koski ja Riitta Prusti kunniajäseniksi
31.03.2022Ville Jalovaara 29.3. Lauttasaaressa
12.03.2022Ministeri Paatero 12.3. klo 14 Lauttiksen ulkoterassilla
10.11.2021Pikkujoulut
10.11.2021Tapani Brotherus 16.11. klo 19:00
10.11.2021Syyskokous
21.06.2021Tapaaminen 29.6. klo 18 Kassarilla
13.06.2021Kannanotto Vattuniemen keskuksen asemakaavaluonnoksesta
03.06.2021Kevätvuosikokous ke 9.6.2021, alla ilm.ohjeet
12.02.2021LASY-Viesti 8.2.2021 / RK
29.01.2021Johtokunnan kokous 20.1.2021
17.12.2020Lauttasaaren sosialidemokraatit ry:n toimintakertomus 2019
17.12.2020Johtokunnan kokous 11.12.2020
17.12.2020Yleiskokous 11.12.2020
24.11.2020Lasyn loppuvuoden toimintaa
10.11.2020Johtokunnan kokous 4.11.2020
18.10.2020LASY-Viesti 11.10.2020 / RK
17.09.2020Yleiskokous 16.9.2020
02.09.2020Johtokunnan kokous 20.8.2020
20.08.2020Kevätvuosikokous 20.8.2020 klo 19 Persiljassa
16.02.2020LASY:n johtokunnan kokous 13.2.2020
14.02.2020LASY-viesti 13.2.2020/Risto Kolanen
23.01.2020LASY:n johtokunnan kokous 17.1.2020
13.01.2020LASYn 2020 -luvun avaus17.1.2020
09.11.2019LASYn syyskokous 6.11.2019
09.11.2019LASYn johtokunnan kokous 6.11.2019
29.10.2019Johtokunnan kokous 3.9.2019
05.09.2019Demarit mukana Lauttasaari-päivillä 7.9.2019
29.08.2019LASY-Viesti 28.8.2019 / Risto Kolanen
27.08.2019Eveliina Heinäluoma aiheena liikenne 28.8. klo 18 HKLn majalla
27.08.2019Liikennekeskustelu HKL kesäkodissa 29.8. klo 18
13.08.2019Johtokunnan kokous 6.8.2019
10.08.2019Tavataan Tytti Tuppurainen to 15.8. klo 16.30
27.04.2019LASYn kevätkokouksen 3.4.2019 kannanotot Koivusaaresta ja Pallo-Pojat Junioreista
01.04.2019LASYn ehdokkaat kuvassa
01.04.2019LASYn kevätkokous ja eduskuntavaalityö
13.12.2018Johtokunnan kokous ja LASY;n pikkujoulu
24.11.2018LASYn syyskokous 14.11.2018
14.11.2018Lasyn 14.11. syyskokouksen esityslista
25.10.2018SSyyskokous 14.11.2018 ja johtokunnan kokoukset
12.09.2018Keskustelu kansainvälisistä asioista 18.9.2018
19.08.2018Tapahtumia syksyllä 2018
19.08.2018Helsingin talous ja liikenne keskustelussa HKL:n majalla 20.8. klo 18
14.08.2018LASY-Viesti 13.8.2018 / RK
06.04.2018LASY:n kevätkokous 21.3.2018
06.04.2018LASY:n johtokunnan kokous 21.3.2018
19.02.2018Johtokunnan kokous 29.1.2018
23.01.2018LASYn johtokunnan avoin kokous maanantaina 29.1. klo 19 Bar 52
13.01.2018Johtokunnan kokous 15.12.2017
09.01.2018Arkkitehtuurimatka Viipuriin
01.12.2017Pikkujoulu perjantaina 15.12. klo 19 Persiljassa
21.10.2017Pekka Korpinen puhuu euro- ja talouskriisistä keskiviikkona 1.11. klo 19.15. Syysvuosikokous 1.11. klo 18.30
16.10.2017Syyskokous pidetään1.11. klo 18.30 Persiljassa ja 70-vuotisjuhlapikkujoulut 15.12.2017
23.08.2017Seppo Väisänen täytti 80 vuotta ? Yhdistys onnitteli
23.08.2017Lauttasaari-päivä lauantaina 2.9. klo 9-17 Tallbergin puistotiellä
18.08.2017Lauttasaaren Sosialidemokraattien tavoitteita
18.08.2017Ulkopoliittinen keskustelu 14.9. klo 17.30
18.08.2017Helsingin liikennesolmuja avaamaan 24.8. klo 18
29.06.2017Presidenttiehdokkaamme ja kesän keskustelutilaisuuksia
25.04.2017Kevätkokous ja kertomus vuoden 2016 toiminnasta
01.04.2017LASY-Vaaliviesti 31.3.2017 / RK
30.03.2017Pormestariehdokas Tuula Haatainen sekä ehdokkaamme lauantaina 1.4. klo 10 alkaen Lauttiksen ulkotasanteella
29.03.2017Kunnallisvaaliehdokkaamme
21.03.2017Tervetuloa vaalikeskusteluun 28.3. klo 19 Casa Maressa
03.03.2017Vaaalitapahtumat ja vaaliviesti (RK)
25.02.2017Risto Kolanen & Folke Sundman 27.1.2017: Onko aito markkinatalous demokraattista sosialismia?
25.02.2017LSY:n johtokunnan kokous 31.1. ja Leena Westlundin tavoitepaperi
07.01.2017Johtokunnan kokous 9.12.2016 ja toimintasuunnitelma vuodelle 2017
29.11.2016LASY virittäytyy jouluun. Vaalituloksia jäsenäänestyksestä
01.11.2016LASY:n syyskokouksen päätökset sekä puoluekokous- ja kuntavaaliehdokkaiden esittely
08.10.2016Syysvuosikokous sekä jäsenäänestykset puoluekokous- ja kuntavaaliehdokkaista
23.09.2016Johtokunnan kokous 14.9.2016
21.11.2014Lauttasaaressa tarvitaan lähellä olevia terveyspalveluja
03.06.2014Sosiaali- ja terveyslautakunnan pj Maija Anttila alustaa palveluverkkosuunnitelmasta Persiljassa 9.6.
09.11.2013"Asukastilojen merkitys Helsingissä" - Arkkitehti Mikael Sundman puhuu maanantaina 11.11. klo 19.30 Pub Piratissa
27.10.2013"Fasismin lumous" - keskustelu ja yleisötilaisuus ääriaatteista 1930-luvulla ja tänään. Professori Tarmo Kunnas puhuu 29.10. klo 18 Paasitornissa
25.03.2013MEP Mitro Repo Lauttasaaressa keskiviikkona 27.3. klo 19.30
19.10.2012Saaren sd-ehdokkaat tavattavissa 20.10.
30.08.2012Lasy mukana Lauttasaari-päivässä 1.9.2012
15.08.2012Hannu Penttilä kysyy: Miten ja minne Helsinki kasvaa ja kehittyy? Yleisötapahtuma 20.8. klo 18 Lauttasaaressa
20.03.2012Nina Castén puhuu: "Venäläiset suomalaisilla työpaikoilla" Torstaina 22.3. klo 19.30 Casa Mare
10.01.2012Lauttasaaren iloinen presidentinvaalitapahtuma 14.1. klo 11-14 vanhalla ostarilla
01.12.2011Kimmo Sarje puhuu Venäjän nykytaiteesta ja politiikasta 19.12. Lauttasaaressa
28.11.2011Päivi Lipponen puolustaa koulun yleissivistystä
02.10.2011Parempaa kaupunkia Lauttasaareen -keskustelutilaisuus 10.10. klo 18 nuorisotalolla
01.09.2011Eero Heinäluoma, Nasima Razmyar ja Rakel Hiltunen Lauttasaari-päiville
14.04.2011Nasima Razmyar ja Rakel Hiltunen Lauttasaaren kevätmarkkinoilla 16.4.
19.03.2011Eero Heinäluoma, Päivi Lipponen, Sara Paavolainen ja Matti Niemi Lauttasaaren ostarilla 2.4.
19.03.2011Rakel Hiltunen puhuu julkisten palveluiden tärkeydestä Casa Maressa 21.3. klo 19
22.12.2010Nasima Razmyar ja pakolaisuuden kokemukset
18.12.2010Energiaverot nostavat kaukolämmön hintaa
07.12.2010Nasima Razmyar arvioi päättyvää vuotta Lauttasaaren demareiden pikkujouluissa 10.12.
20.11.2010Erkki Tuomioja haluaa demokratian itsepuolustusta
20.11.2010Miten pääkaupunkiseutu lämmitetään jatkossa? Yleisötilaisuus 30.11. klo 17 Eduskunnassa
05.11.2010Erkki Tuomioja kysyy "Onko luokkayhteiskunta palaamassa?" 8.11.2010 klo 19.00 Casa Maressa
27.08.2010SDP:N PUHEENJOHTAJA JUTTA URPILAINEN JA HELSINKILÄISET VAIKUTTAJAT LAUTTASAARI-PÄIVILLÄ 4.9. KLO 9-13
02.05.2010Paviljonki tulee taas koulun tarpeeseen
05.04.2010Tuula Haatainen puhuu koulujen tukevaisuudesta 15.4. Myllykalliossa
11.03.2010Lasyllä neljä puoluekokousehdokasta
28.02.2010Professori Markku Kivinen puhuu Venäjän valinnoista Lauttasaaressa Casa Maressa ma 15.3. klo 19

Näytä lisää »