Marika Koski - Tuetaan toisiamme!

Osaamiseni on erityisesti työttömyyden ja työllisyyden rajamaastossa. Olen kelpaamattomuuden tunteen kokemusasiantuntija ja tiedän, mikä voima hyväksynnällä on. Haluan rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokainen kokee olevansa hyväksytty osa yhteisöä. Jokaisella on oikeus sosiaaliseen elämään.

Poliittiseen toimintaan minua ajaa tavoite lisätä henkistä hyvinvointia. Hyvinvoinnin lisääntyminen rauhoittaa yhteiskunnallisia konflikteja, ehkäisee syrjäytymistä ja radikalisoitumista sekä edesauttaa kykyä välittää muiden ja ympäristön hyvinvoinnista.

Vaaliteemoikseni olen miettinyt:

1.      Yhdessä yksinäisyyttä vastaan

Suomessa on n. 1 miljoona yksinäisyyttä kokevaa ihmistä. Tarvitsemme rakenteita ja toimintamalleja, jotta kaikki saavat mahdollisuuden sosiaaliseen elämään.

2.      Riittämättömyys riittää

Kun työntekijöistä 17 prosenttia ja jopa 50 prosenttia opiskelija/koululaistytöistä kokee uupumusta, ongelma on niin laaja, että yksilöllisellä tuella ei asiaa enää ratkaista vaan rakenteita on muutettava.  

Olen Lauttasaaren demareiden puheenjohtaja ja kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielisen jaoston jäsen.

Politiikassa tukenani on lähes koko suku ja monet ystävät.  Korvaamatonta kannusta ja neuvoja tarjoavat myös Lasy ry:n johtokunta.  Kimmo Sarje lyömätön flyerien jakaja ja kannustaja, Leena Westlund tapahtumajärjestäjä, jonka näkemykseen voi aina luottaa, Jorma Westlund ja Risto Kolanen, joiden poliittisesta kokemuksesta voi ammentaa lähes pohjattomasti sekä Pentti Kotoaro ja Kaarina Kallioniemi, jotka luovat uskoa itseen ja omiin kykyihin.

Tuleville ehdokkaille tiedoksi: Lasysta saa aina pyytää apua ja autamme parhaamme mukaan. SDP:n Vaalivoitto Helsingissä tehdään yhdessä. - TUETAAN TOISIAMME!